Ihan täysi tonttu! - Runollinen joulukalenteri

Tuula Korolainen, Virpi Penna

Ei arvosteluita | Arvostele tämä tuote
Hinta: 24,00
Määrä: kpl

Tämäkin tuote laskulla tai osamaksulla.

KustantajaLasten Keskus

Julkaistu2.p. 2015

Sivumäärä39

Koko248 x 218 x 10 mm

Tuotemuotokovakantinen

ISBN/EAN 9789522882905

Kelle lahja annetaan?
No, joulurauhan raivaajalle,
hyvän mielen muokkaajalle,
joulutuoksun taikojalle,
piparkakun paistajalle,
menköön kaikille jotakin.

Kaija Pispa

Miksi joulupukkia jännittää? Miltä taikinasta tuntuu, kun leivotaan? Mitä kalat tekevät jouluna jään alla? Ihan täysi tonttu -kirjan runot avaavat ikkunan joulun ihmeelliseen ja veikeään maailmaan. Lisäksi mukana on jouluun perinteisesti kuuluvia aiheita kuten tonttuja, lahjoja ja kodin jouluvalmisteluja, anteliaisuuden ja toivon sanomaa unohtamatta.

Kahdeksan suomalaisen huippurunoilijan uudet ja riemastuttavat joulurunot herättivät suurta ihastusta jo joulukuussa 2014 Tarinoiden puisto -lastenkirjatapahtumassa Helsingissä.

Nyt runot on koottu kirjaksi, joka toimii myös joulukalenterina: runot on sijoitettu päiviin joulukuun ensimmäisestä jouluaattoon asti. Runot sopivat mainiosti myös koulujen ja päiväkotien joulujuhlaohjelmistoon. Virpi Pennan värikkäät ja tunnelmalliset kuvitukset kohottavat joulutunnelmaa ja tekevät teoksesta myös pienimpiä houkuttavan kuvakirjan.

Tuotenumero: 9789522882905

Arvostele tämä tuote

Tälle tuotteelle ei ole vielä annettu arvosteluita.